keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Rapuja ja rantaelämää.

Sunnuntain kunniaksi suunnattiin pienen bussimatkan päässä sijaitsevaan Pohjoisen territorion kansallismuseoon, joka päästi meidät ilmaiseksi sisään tutkimaan antejaan. Jo matkaansa jatkanut muuan saksalaistuttavuuskin sitä altaan reunalla meille kovasti suositteli, joten ajattelimme, että on suorastaan typeryyttä olla menemättä visiitille. Ensimmäisissä saleissa tutustuimmekin monipuolisesti aboriginaalitaiteeseen ja näytillä oli lisäksi paljon tavaroita rituaalivaatteista majanoviin. Näyttely jatkui ja eteen tuli runsaasti australialaisia täytettyjä eläimiä linnuista käärmeisiin ja muihin örkkeihin. Ihan suhteellisen turvallista vielä näin lasin läpi katseltuna. Lavalle aseteltu muutaman metrin pituinen krokotiili antoi vähän ideaa siitä, mikä Darwinin vesissä useasti vaanii. Näyttelyssä oli myös oma osuutensa Tracylle eli pyörremyrskylle, joka 1974 tappoi Darwinissa kymmeniä ihmisiä ja hajotti kaupungin melkein maan tasalle. Joku oli kaikenlisäksi nauhottanut Tracyä, jota sitten pimeässä huoneessa vierekkäin kuunneltiin ja kuviteltiin millasta olis kellarissa olla.
Meduusoista ja käärmeistä lueskellessa tuli lähinnä sellainen olo, ettei koko merta uskalla kohta enää edes katsella, mutta paikalliset väittävät, että tähän aikaan vuodesta on ihan turvallista uida, koska meduusat saapuvat vasta sadekauden mukana. Hassua sinänsä, että samaan aikaan uutisissa ilmoiteltiin, että rannan tuntumassa on nähty krokotiili, joten jokainen miettii ihan itse miten extreme reissun tästä haluaa tehdä ;)


Museon jälkeen tankattiin itseämme mehevillä hotdogeilla ja mutusteltiin niitä lämpöisessä tuulessa hiekkarannan tuntumassa. Kello kulki vasta iltapäivässä, mutta ajateltiin silti jäädä lorvimaan ja odottelemaan toisella rannalla alkavaa Markettia. Mindil beachin Sunset Market on joka torstainen ja sunnuntainen traditio, joka kerää ihmiset rantatielle ostoksille ja lopuksi katsomaan oranssia auringonlaskua. Käveltiin siis museolta merkattua rantareittiä pitkin ja läähätettiin aina varjossa puoli minuuttia, koska mittari näytti noin kolminumeroista lukua. Maisemat oli kyllä hienot taaksejäävän sailing clubin ansiosta sillä meressä kellui kymmeniä purjeveneitä. Melkein Mindil beachin tuntumassa käveltiin pienen metsikön läpi siltaa pitkin ja huomattiin, että koko alue oli täynnä pieniä golfpallon kokoisia reikiä. Eikä aikaakaan, kun joku kaveri kurkisti reiästä ja huomattiin, että maassa oli kymmeniä krapulaisia! Siinä todisteltiin hetki saksimiekkailua ja jatkettiin matkaa rannan suuntaan.


Markettien alkaessa kierreltiin pitkin kojuja ja kokeiltiin mitä hienoimpia pokia. Täydelliset, aavistuksen yliampuvat aurinkorillit on vielä ostamatta, mutta eiköhän ne vastaan kävele tällä tarjonnalla. Kojuja oli vieri vieressä ja ruoka oli pääasiassa aasialaisia herkkuja, hedelmäpirtelöitä ja jäätelöä. Tuli testattua ekat aussijäätelöt ja täytyy sanoo, että nälkä todellakin kasvaa syödessä. Tässä perheessä on jo ennestäänkin yksi todellinen jäätelöhullu ja toinen vielä pahempi hullu, joiden pakkasessa ei jäätelöherkut juuri pääse vanhentumaan. Ollaan ihan oikeassa maassa siis tässäkin suhteessa!


Herkkuhetken jälkeen päätettiin lähteä metsästämään vesirajaa, joka oli rannan reunasta katsottuna varmaan kilometrin päässä. Mitenkäs se vuorovesisysteemi nyt menikään..? Tarvottiin hiekan ja mudan sekoitusta paljain jaloin, kunnes päätin laittaa slip slopit takaisin, kun huomasin, että maa oli täynnä pieniä krapuja. Sen verran pahasti on meduusoista peloteltu, että kokoajan mietin, mikä eläin tuonkin jäljen on jättänyt, mutta uskallettiin kaikesta huolimatta kahlailemaan rantaveteen.. oli siellä sentään muitakin. Myöhemmin jäätiin rannalle odottamaan auringonlaskua ja saatiin muutama ihminen ihmeissään naureskelemaan meidän tempauksille ottaa valokuvia itselaukaisimella.. Perin hauskaa oli ;)



Auringonlaskuterveisin,

*Kirsikka ja Jalmari*

2 kommenttia:

Fabs kirjoitti...

Dear sweet Kirsikka (or Kirsika, well, doesnt matter :P Or does? ¤.¤ )

Unfortunately, some people are very stupid, and can't really read finnish. So I can commennt the pics, is that ok for you??? So, you have great pics! I so envy you in this beach! Awwwwwwwww! Seems you 2 are having really great time that's awsome!!

Xoxo,

Fabs

KirsikkaJalmari kirjoitti...

Thanks a lot darling :) Beaches are stunning here in Darwin and oh yes of course in Sydney too but it wasn't very good weather so didn't see so much those beaches. But we are going to go there maybe in December again.. we will see. They said you can't do any plans because tomorrow those will change anyway.. that's so true.
It's very nice if you comment about the pictures ;)) In facebook you can see more than here :)
And why you are still Fabs MUR :D ?? Hugs, K + J