Kengurukuvaa mestästellessä.

Saatiin vallan suomalaisvieraita kokonainen naislauma tuossa parisen viikkoa sitten tänne meitä viihdyttämään. Käytiin siinä heti iltaa istumassa ja viimiset rahat syömässä vieraiden kunniaksi kiinalaisessa. Lämpötila oli meidän harmiksi aikamoisen viileä ja tuoreemmat reissaajat kauhistelikin, kun oli tullut vaan yhdet farkut otettua ja nyt ei meinannut villasukat illalla riittää. Oli se kuitenkin kai vähän leudompaa, kun Suomen pakkasissa.

Ilmatkin siitä sitten parani onneksi päivien kuluessa ja päätettiin lähteä kengurukuvia metsästämään jo meille tuttuun Taronga zoohon. Kesäkuusta asti oli jäänyt mielen päälle kaivertamaan, että täytyyhän se Australian tunnuseläimen kanssa samaan kuvaan päästä, kun ei viimeks ihan kympin kuvaa saatu napattua.
Päästiin myös seuraamaan hyljeshowta, josta viimekerralla myöhästyttiin.

Norsuaitauksesta löytyi vähän nuorempi veijari, joka saikin paljon huomiota ihmisiltä.

 

Huumoria ei puuttunut kyllä kirahveiltakaan.

Valitettavasti kengut kuitenkin petti meidät ja jätkät vaan veteli sikeitä jossain kivien takana. Ei eväänsä liikauttanut, vaikka koitettiin niitä kovasti kiristää yhteiskuviin. Tullaan ehkä joskus vielä kostoreissulle.
Wallabit sen sijaan uskaltautuivat poseeraamaan meille, joten ei me ihan tyhjin käsin jouduttu lähtemään.

***

Asunnon etsintäähän tehtiin jo heti kaupunkiin saapumisen jälkeen tai oikeastaan jo ennen sitäkin Brisbanesta käsin. Tarjontaa tuntui olevan joka suuntaan, mutta aina joku mätti, kuten kallis hinta, arvatenkin. Päätettiin kuitenkin käydä vilasemassa erilaisia ehdokkaita, vaikka ei sijainti tai hinta ollutkaan ihan kohdillaan.

Kyllä sitä kaikenlaisia rotankoloja ja hippiluolia ihmiset kehtaa vuokralle laittaakin, että alkoi jo vähän huvittamaan. Vähän sama, kun laittas oman parvekkeensa viikkovuokralle satasella. Onhan siinä yks seinä ja ovikin löytyy.

Gleben kaupunginosa oli meitä vetänyt puoleensa jo kesäkuussa, joten erityisesti sieltä löytyvä huone kiinnosti meitä. Matkaa oli 20 minuuttia keskustaan, jos omia jalkojaan käytti, ja bussilla matka taittuisi vartissa.
Otetiin sitten riskillä se, vaikka ei ihan kriteerit täyttyny, ja tekstattiin, että laukut on pakattu ja koskas voidaan muuttaa.
Tässä ollaan nyt sitten vajaa pari viikkoa asustettu vanhaa taloa kolmen muun kämppiksen kanssa ja ihan lupaavalta tuntuu. Myös paljon ekstrakavereita löytyy varsinkin keittiöstä ja kylpyhuoneesta. Toisilla on pitkät sarvet päässä ja toiset pakenee kauheeta vauhtia ihmisjalkojen alta. Kyllä niihin on jo ihan kivasti tottunut, mutta yöllä ei välttämättä kannata lähteä vessaan. Tai ei ainakaan laittaa valoja päälle.

 

*Kirsikka ja Jalmari*

Hyde Parkkia ja autoajelua.

Hei jälleen!
Hiljaiselomme syy on muuten se, ettei meillä ole nettiä tällä hetkellä ollenkaan. Kirjaston ilmainen netti on osoittautunut ihan supernopeaksi ja hermot ei ole mennyt vielä kertaakaan! Eipä! Mutta tästä pienestä harmista huolimatta koitetaan päästä aina välillä kertomaan, että mitä tänne suurkaupungin sykkeeseen kuuluu.

Viime viikko (vai oliko se jo edellinen? Kuka näitä edelleenkään laskee..) oli enimmäkseen kaupungilla kiertelyä kamerat kaulassa. QVB:n jälkeen haluttiin haukata vähän raitista ilmaa ja hipsittiinkin kohti Hyde Parkia eli Sydneyn suurta puistoaluetta. Päivä oli kaunis ja ihmiset loikoilivat nurmikolla. Siis myös puku päällä, ilmeisesti ruokatunnilla. Täällä osataan rentoutuminen isolla R:llä. Me ei raaskittu liata hienoja lomavaatteitamme vaan keskityttiin kameroimaan ja muuten nautiskelemaan hyvistä ilmoista. Vaikka täytyy kyllä myöntää, että Sydneyn sääolot oli verrattavissa avantouintiin sen jälkeen, kun oli viettänyt neljä kuukautta Brisbanessa.

Kas siinä kameran asetuksia viilatessa lähestyi muuan vanha herra kiiltävän salkkunsa kanssa ja ei aikaakaan, kun jo kysyi mistä päin ollaan kotoisin. Kertoi sitten, että vanha vaimo (jo edesmennyt) oli myös suomalainen ja Helsingissä on tullut piipahdettua jokusen kerran. Antoi se meille vielä vähän mielipiteitä kuvakulmista ja kertoi minne kannattaa mennä kuvaamaan Siltaa ja Oopperataloa. Kiitettiin kovasti ja sitten se jo pyyhälsikin kiiltävälle autolleen.
Hetken päästä sama mies huitoo niin mahdottomasti, että tulkaas tänne ja kun päästään autolle niin sanoo, että hypätkää kyytiin, mää heitän teidät sinne kuva-apajille! Noin puoli sekuntia tuijotettiin Jalmarin kanssa toisiamme ja todettiin, ettei tässä muu auta, kun totella. Siivoiltiin hetki vielä asiakirjoja nahkapenkeiltä ja herra esitteli samalla sukulaistensa valokuvia.
Ihan näppärästi se auto edelleen kulki, vaikka olis voinut luulla ihan muuta. Toiset meistä on kai nuoria vielä lähempänä sataakin. Eipä ollut herra ilmeisesti myöskään puhunut pariin päivään, kun ei suunvuoroa saanut. Oltas ohimennen kysytty, ettei vaan sattus huonetta oleen vapaana. Ties millaseen lukaaliin sitä olis onni potkassu.

Kymmenen minuutin ajelun jälkeen toivoteltiin "see-you:t" ja mietiskeltiin taas hetki miten ystävällisiä jotkut ihmiset voi täällä ollakaan. On meitä  moneen junaan.
Jatkettiin sitten päiväämme kuvailemalla vähän lisää ja käveltiin Botanic Gardensin kautta hostellille syömään.

*Kirsikka ja Jalmari*

Taitaa se Sydney olla aika lemppari.

Niin on reissu edennyt taas aloituspisteeseen muutaman mutkan kautta ja muutaman kuukauden jälkeen. Tuntuu aika tosi kivalta olla taas Sydneyssä, sillä Brisbanen kadut tuli tepasteltua miltei puhki ja uusi paikka piristää mieltä kaikella tavalla. Täällä ehkä tuntee eniten olevansa kotona, vaikka hienoja paikkoja on matkan varrella ollutkin.

Matkalaukkuja pakatessa unohtu ihan täysin kertoa työrupeaman loppumisesta ja sen verran tähän väliin voin vielä näpytellä, että haikee oli viiminen viikko, vaikka toisaalta mitään en sen enempää odottanutkaan, kun lomalle pääsyä ja nukkumista. Taisin siinä jollain tasolla itelle luvata, etten koskaan enää hankkiudu työhön, jonne pitää niin aikaisin herätä. Ei siinä kroppa päässyt ollenkaan rytmiin mukaan. Valtavan paljon paremmin luonnistuu tää yhteentoista nukkuminen!

Mummot ja papat oli kyllä kovasti surullisia, kun jouduin heidät jättään, mutta kaikkihan loppuu aikanaan. Varmasti olisin viihtynyt asukkaiden puolesta kauemminkin ja hyvälle mielelle jäin siitä, että aina ne muisti kehua ja kiittää, kun jotain pientäkin autto. Vajaan kymmenen vuoden kokemuksella uskallan sanoa, että vastaavaa palautetta ja lempeyttä ei Suomessa osakseen saa, vaikka työntekijänä pyrin olemaan samanlainen maapallon jokaisella puolella.
Kaiken päälle muistivat mua vielä pienellä lahjalla ja kortilla, jonne kaikki oli kirjoittanut jotain, vähintäänkin oman nimensä. Kyllä siinä aika hiljaiseksi vetää, kun näkee, että vanhalla papallakin tulee kyyneleet silmiin viimeisenä päivänä. Olisivat halunneet tehdä mulle ihan asukkaiden puolesta vielä työtodistuksenkin, kuulemma ei ihan huonoilla arvosanoilla :D
Oli siis hyvä painaa ovi kiinni takanaan ja huutaa bye bye Susan !!!

Sydneyssä suunnattiin aika pian kaupungille lorvimaan ja katselemaan siinä kämpän haun ohessa. Nenä veti kohti Queen Victoria Buildingia, jossa jo kesäkuussa käytiin. Muistuuko mieleen?

Kamerat on ladattu, joten tiedossa paljon Sydney kuvia jatkossakin!

*Kirsikka ja Jalmari*

Kulta-Rannikko

Brisbane taakse jäi, varmaankin itkemään ja suremaan meitä. Reilu tunnin bussimatka etelää kohti ja olimme Australian Miamissa, eli Gold Coastilla ja siellä tarkemmin Surfers Paradisessa. Saavuimme sinne maanantai-iltapäivänä, onneksi hostellimme oli heti bussiaseman vieressä, ei tarvinnut heti rasittaa laiskistuneita hartioitamme liiaksi.

Iltapäivän ajan tallustelimme pitkin Paratiisin katuja ja rannalla aaltojen seassa varpaat saivat merikylpyä ja jalkapohjat hiekkakuorinnan. Kontrasti Brisbanen kaupunkielämän ja tämän paratiisimaisen rantakaupungin välillä oli niin suuri, ettei meinannut ihan pää pysyä ajatuksessa mukana. Puvut päällä viilettävät ylpeän näköiset business-ihmiset olivat vaihtuneet aloha-asusteisiin lomailijoihin ja surffilautoja kantaviin surffareihin.

Take away kebabin syönnin jälkeen erehdyimme oikaisemaan selkärankojamme hostellihuoneen punkkaan... kyllä uni tuli. Parin tunnin päikkäreiden jälkeen aurinko oli jo laskenut, ja läksimme uudestaan ihmettelmään kaupungin vilskettä.

Toisena päivänä hemmottelimme itseämme ja tasapainoaistiamme läheisessä huvipuistossa, Dreamworldissa. Noin viiden tunnin aikana ehdimme jotakuinkin käymään kerran kahdeksassa eri laitteessa, eli jonot olivat suosituimpiin härveleihin megalomaanisen pitkät. Ja sitten kun vanhaksi selvästi ollaan tulossa, meidän piti toipua yhdestä härvelistä selvästi kauemmin kuin nuoret "kollegamme", jotka kilvan juoksivat uudestaan jonon hännillle odottamaan uutta puijuutusta.

Kuva Dreamworldin sivuilta - ja tää oli muuten metka vehje :)

Kolmas päivä vartottiin Sydneyyn lähtevää bussiamme hostellin oleskeluhuoneessa tennismatseja telkkarista jännäten. Lopulta ähkimme bussiasemalle kolme varttia ennen bussin lähtöä varailemaan hyviä paikkoja. Ensinnäkin bussi oli reilun tunnin myöhässä ja toisekseen se tuli tupaten täyteen, unelma omasta penkistä haihtui samantien - edessä olisi unohtumaton 16 tunnin bussimatka, koko kehomme kyllä muistaisi jatkossa miksi ei kannata mennä noin pitkälle matkalle bussiin :)

Kohteena Sydney

*Kirsikka ja Jalmari*

Bäivä Byron Baylle

Niin sitten tehtiin, piiiiiiiiitkän jahkailun jälkeen, että otettiin vuokralle hevosvoimia ja neljä rengasta ja suunnaksi etelä. Oltiin jo jonkin aikaa mietitty, että pysähdytäänkö kyseiseen kyläpahaseen lähtiessämme Brisbanesta kohti Sydneyä, mutta päädyimme siis päiväretkeen vuokratulla peltilehmällä.

Auto napattiin ennen yhtätoista ja karautettiin moottoritielle, alle kahdessa tunnissa olimme löytäneet itsemme perille viehättävän englanninkielisen naisäänen ja animoidun kartan avulla. Minusta kuskina kyllä tuntui välillä, että ilmassa oli hieman kolmiodraaman makua, sillä toistuvasti Kirsikan aloittaessa lausettaan minulle, huudahti tämä viehättävä naisääni kovaan ääneen ajo-ohjeita, ja parhaimmillaan toistikin ne.

Menomatkalla tapasimme tuttujakin :)

Byron Bay osoittautui oikein eläväiseksi menopaikaksi, oikein hippien ja backpackerin unelmakyläksi, jossa nauru hersyi jokaisen pubin ja ravintolan pöydistä, lasien ja lautasten kilinän seassa. Ja melkein ainakin saattoi nähdä rastatukkaisen kaverin polttamassa epämääräistä sätkää palmun juurella, kuunnellen vieressä olevan vw-kleinbussin soittimesta Bob Marleyta.

Rantaa riittää

Eikä rannatkaan olleet yhtään hassummat, varsinkin surffareita tuntui olevan ihan joka kolkassa ja jokseenkin joka toinen rannalle menevä tai tuleva kantoi lainelautaa olallaan. Parkkipaikan etsiminen oli todella tuskaista rantojen läheisyydestä, ihan kaikki kadun varretkin oli täyteen paikoitettu, molemmin puolin. Olimme armotta myöhässä rantalöhöilyn kannalta, mutta onneksi se ei ollutkaan tämän retken pääidea, vaan paikkakunnan kiertely ja silmäily, fiilistely ja kruisailu, sekä mansikkana kakussa - upea majakka!

Kauniin majakan ja upeiden maisemien tiirailun päälle mentiin paikalliseen ruokapaikkaan lounastamaan. Saimme heti palvelua ja menut, ja kuinka ollakaan, tilatessamme meitä tylytettiin kertomalla lounasajan päättyneen - mitä ihmettä!?! Sitten tarjoilija kertoi kellon olevan jo yli neljä... hupsista keikkaa, olimme matkallamme ylittäneet osavaltion rajan ja samalla siirtyneet ajassa tunnin eteenpäin, hassua kun toisessa osavaltiossa on käytössä kesä- ja talviaika, toisessa ei. Eipä siinä mitään, tilattiin tapaksia, pikkusnacksia, kun ei vielä päivällistäkään saanut tilata. Syötyämme rynnittiin tien toiselle puolelle Spar-myymälän hyllyistä hakemaan karkkia jälkkäriksi.

Melkein kotona Brisbanessa

Paluumatkalla tutustuimme myös nopeasti Surfers Paradisen katukuvaan huviajelun merkeissä. Sinne siis matkaamme seuraavaksi, mutta bussilla tällä kertaa, ja matkaseurana maan mainiot ja hartioiden jo kaipaamat rinkat, reput ja kaikenlaiset pussukat!

*Matkalla taas*

*Jalmari ja Kirsikka*

Viikko tennishuumassa.

Oli jo jonkin aikaa pyörinyt päässä, että koitettas Melbourneen tenniskisojen aikaan, mutta mitäs kummaa, kisat hyppäsi suoraan eteen jo täällä Brisbanessa. Ja olihan se sitten otettava, kun lautasella tarjotaan. Mitäs sen enempää tässä voisi enää toivoa, kun mahdollisuutta seurata suurten nimien tennispelejä, toisin sanoen toteutettiin tässä taas yksi pitkäaikainen haave samalla!

Lippujen hinnat ei päätä huimanneet ja vaikka oltiin hommassa mukana vasta 4 päivää ennen h-hetkeä, niin saatiin todella hyvät paikat. Tilattiin samalla kahdelle illalle, kun mukavasti semmoinen yhdistelmälippu löytyi. Sitten piti enää arpoa, että mille illalle, kun eihän sitä ennen pelien alkua tiedä kuka pääsee jatkoo ja kuka pelaa milloinkin. Sormet ristiin!

Oli siinä riemussa pitelemistä, kun netistä luettiin, että maanantaina päästään katsomaan Andy Roddickin peliä! Harmiksemme Jarkko oli mennyt maanantai aamuna häviämään pelinsä, joten sitä iloa ei meille tällä kertaa suotu. Ehkä nähdään Jarkko sitten vaikka Talissa joku vuosi. Oli kuitenkin vähän toiveet korkealla, että jospa se käveliskin alueella vastaan..

Katseltiin ensin vähän ympärillemme alueella ja ulkona viidellä kentällä olikin pelejä ja harjoituksia käynnissä. Lähinnä siellä pelasivat aussien omat hemmot ja nuoremmat pelaajat, jotka tietysti myös tähtäävät huipulle. Päiväsaikaan ja myöhemmin illalla oli kuitenkin myös ulkokentillä suuria nimiä.

Meidän liput oikeuttivat hengailuun koko alueella ja varsinaista matsia lähdimme seuraamaan uudelle katetulle areenalle. Kun ovet avattiin niin alkoi myös kamera laulaa, sillä Andyhan oli siellä jo kaverinsa kanssa lämpimikseen lyömässä.

Ensimmäinen varsinainen peli käytiin kuitenkin Millmanin ja Stepanekin kesken. Aussipelaajalla oli hallissa hurjat määrät kannattajia ja meidän Eurooppakannatus saikin pitkiä katseita vierustovereilta.

Enemmän kuitenkin odotettiin illan toista peliä ja pian saatiinkin Roddick takaisin kentälle, kaverinaan Luczak, niin ikään aussilandiasta.
Mitä lujempaa Aussiyleisö kannatta Lusakkia, sitä lujempaa kaikui meidän go-go-Andy-huudot.
Ja niin kovia oli Andyn ässät, että voitto napsahti. Oli siinä Ausseilla suru puserossa kahden hävityn pelin jälkeen.

Toisen pelin loppuessa kello olikin jo 23 paikkeilla ja lähdettiin laahustamaan kymmenien tuhansien muiden katsojien kanssa kohti juna-asemaa. Siellä huilasimme hetken penkillä ja saimmekin viereen kaksi murteella puhuvaa miestä. Olivat meinaan Oulusta.

Tiistaina piti jännittää pulssi kovana pelejä vaan telkkarin välityksellä. Kirsikkakin otti aika rennosti töissä, kun viimistä viikkoa elettiin. Raahasin kaikki mummut television ääreen ja olin muka siinä seuraa pitämässä, vaikka oikeastaan tennis taisi olla pääosassa. Välillä karkasin jonkun kaverimummun seuraan huoneeseen, jottei muut työntekijät katsoneet pahasti moista istumista, ja jännättiin yhdessä miten peleissä käy. Mummoilta löytyy aina pilkettä silmäkulmasta ainakin tässä maassa. Kävivät välillä kuiskaamassa korvaan töiden lomassa, että " 5-2" sille ja sille.

Yöllähän ei sitten uni meinannu tulla, kun kuultiin, että päästään katsomaan Heninin peliä paikan päälle. Kävi kyllä mieletön tuuri. Se on ollut jonkun aikaa tauolla pelaamisesta ja halusi nimenomaan aloittaa pelit täällä Australiassa. (Hyvin on pärjännyt edelleen tämä ykkösnainen, sillä pelaa juuri finaalissa Clijstersiä vastaan).

Tosi hyvä matsi olikin ja paikatkin hyvät. Oltiin vähän niinkun omassa aitiossa muutaman muun kanssa. Juomatarjoilu oli ainoa, joka meiltä puuttu, mutta meni se ilmankin.
Heniniä vastassa ollut Karatantcheva antoi kyllä hyvän vastuksen, mutta kyllä me niin kovasti pidettiin peukkuja pystyssä, ettei Justinelle jäänyt muuta vaihtoehtoa, kun voitto kotiin.

Toisen erän lopussa lähdettiin hipsimään kohti pelikenttää, koska olihan se pakko yrittää nimmaria metsästää nyt kun siihen kerrankin oli mahdollisuus. Olinkin varmasti 20 vu0tta kaikkia muita nimmarinhakijoita vanhempi, mutta kyllä sitä tarvittaessa taantuu. Pitkästä kädestä oli sen verran hyötyä, että nimmarin kanssa lähdettiin kotiin!!

Ulkona seurattiin vielä hetki Andy Roddickin ja James Blaken nelinpeliä brasilialaisia vastaan, mutta sadekuuro yllätti ja päätettiin tällä kertaa lähteä junalle jo ennen suurta ruuhkaa.

Mieletön viikko siis takana urheiluhuumassa ja uuden vuoden lupauksena nyt viimein liitytään sinne tenniksen alkeiskurssille, kun on vuosikaudet sitä mietitty!

Vielä täältä kirjoitus tai pari ja sitten Brisbane hiljenee. Maanantaina matka kohti etelää!

*Kirsikka ja Jalmari*