Kartuttaaksemme kulttuurielämyksiä matkallamme, päätimme tehdä jotain mitä emme ole koskaan aiemmin kokeneet – ulkoilmaelokuvateatteri. Aiemmalla kaupunkiretkellämme löysimme sattumalta paikan ja päätimme korkata sen joku ilta. Paikan ohjelmistosta valittiin sopiva leffa, johon menisimme. Kriteereinä oli: ei-itkua, ei-räiskintää, ei-kauhua ja ennen kaikkea helppoa enklantia.
Kuva ei ole meidän räppäämä.Pätevänä kävelimme paikalle tiistaina oikeaan kellon aikaan. Lippuluukulla kuitenkin selvisi, että Jalmarin sisälukutaito oli hieman ruosteessa, sillä valittu leffa menisi vasta torstaina. Parin voimasanan jälkeen idealamppu syttyi, mennäänkin normaaliin elokuvateatteriin. Pikavauhtia, jos ei jopa ravia, kiidimme Cinemalle ja kuinkas sattuikaan, siellä meni juuri se leffa minkä Kirsikka oli päättänyt nähdä mainoksen nähtyään.
Cinemassa jalkatilat meille pitkäsäärille oli ruhtinaalliset, jotain mitä koto-Suomessa emme ole vielä tavanneet. Jalkamme nimittäin mahtui suoraan, ilman edessä olevan istuimen kankaan kuviota polvilumpioissamme. Hauskaa oli myös se, että mitään paikkalippuja ei ollut, sieltä vaan parasta (jäljellä olevaa) paikkaa hakemaan. Huonona puolena koimme kuitenkin ilmastoinnin erinomaisuuden, jos sukat olis ollut jalassa mennessä niin ei enää ulos lähteissä. Yllättävän hyvin kuitenkin ymmärsimme elokuvan ilman suomitekstejä ja kaikeksi onneksi Aussilassa ei dubata leffoja heidän aksentilleen. Leffa oli kyllä itsessään hauska ja viihdyttävä, nimeltään The Proposal. Elokuva on todiste siitä, että myös Sandra Bullock on tehnyt yhden hyvän elokuvan.
Noooh, torstaina sitten koittikin uusi kokemus Deckchair Cinemassa, eli siellä puutarhaleffassa. Edellisestä kerrasta viisaina emme menneet heti ovien avautuessa, koska viimeksi näimme siellä ehkä 13 ihmistä ja kuulimme eräältä saksalaisneidolta, että heidän ollessaan siellä oli yleisöä ehkä kokonaiset 6,8. Saavuimme paikalle noin puoli tuntia ennen elokuvan alkua, kun sisään pääsee tuntia ennen, VIRHE! Istuinta sai hakea silmä kädessä, eikä siltikään löytynyt. Pahinta oli se, että jokaisella istuimella oli tyyny tai joku muu pehmuke, mutta sen omistajaa ei missään. Ensin luulimme että tämäpäs kiva, pehmustetut kansituolit ja kysyimme paikalliselta isännältä, josko heidän viereensä voisi istua. Vastaus oli tyly: tuolit on varattu kersoille, jotka ovat jossain leikkimässä. Tyhjiä pehmustettuja tuoleja oli silmänkantamattomiin, mutta ei me niin montaa kersaa nähty. Lopulta jouduimme tyytymään legendaarisiin vihreisiin, muovisiin puutarhatuoleihin. Elokuva alkoi pimeässä Darwinin illassa 19.32, jonkun kaupungin pampun erittäin tylsän puheen jälkeen. Näin ensimmäiseksi ulkoleffaksi kokemus jäi kyllä sittemmin torsoksi, ensinnäkin tuoliepisodin myötä, toisekseen äänentoisto oli suoraan sanottuna muinaisajalta, kolmanneksi sääriemme lihaa mutusteli tuhatkunta kaveria ja kaiken kukkuraksi leffa oli törkeän huono Yö museossa II. Kaikesta huolimatta eka kerta on aina kokemus sinällään.
*Jalmari ja Kirsikka*
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti