Saimme avaimet käteen ja oven auettua luulimme oikeasti saapuneemme hotelliin. Vanha hotelli sen täytyi ollakin, koska kaikki näytti aivan siltä. Isossa olohuoneessa oli sohva pöytineen, telkkari, keittiönurkkaus, kaksi sänkyä ja mahtavan iso parveke merimaisemalla. Joku oli kuitenkin vallannut jo toisen sängyistä, joten kurkkasimme toiseen huoneeseen. Eikä mitä, siellä oli parivuode, oma parveke, mielettömän kokoinen vaatekaappi liukuovilla ja tarvikkeita silitysraudasta lähtien. Wc:stä löytyi kylpyamme, puhtaat pyyhkeet, shampoot, saippuat ja hiustenkuivain. Keittiöstä tietysti kahvia, teetä ja kaikki vempeleet. Voitteko uskoa, että tämä lähti 33 dollarilla! Sehän tekee tämän hetkisen kurssin mukaan 19,50e .
Sen verran mukava yllätys oli tuo oma huone, että päätettiin perua kokonaan toinen varaamamme hostelli, tietysti siinä vähän hävittiin rahallisesti, mutta kyllä tästä ilosta jo vähän voi kärsiäkin.
Ulkoa löytyi mahtava, sininen uima-allas ja mikä parasta varmasti 40 asteinen poreallas, kaikki tämä upealla näkymällä. Kyllä siinä oli naurussa pidättelemistä, kun köyhä huomaa nauttivansa merinäköalaa poreammeesta auringon paisteessa! Ei muuta puuttunut, kun shampanja kädestä ja senkin olisi varmasti saanut tilattua ravintolasta, joka vielä kaiken lisäksi tässä ho(s)tellissa palveli.
Kavereiksi saimme kaksi saksalaista miestä, mutta loppujen lopuksi siitä viidestä yöstä, jonka paikassa nautimme, saimme olla asunnossa jopa kahdestaan ja hintakin laski ensimmäisen yön jälkeen 30 dollariin. Onneksi tajuttiin perua toinen hostelli, koska teimme kaksi upeaa reissua merelle ja oman huoneen ansiosta ei tarvinut pelätä niin paljon tavaroiden häviämistä. Saimme myös mukavasti rentouduttua tämän kaiken reissaamisen keskellä (tietysti ei mitään verrattuna töiden tekoon..) ja vähän ladattua akkuja seuraaviin koitoksiin! Suositellaan!
*Kirsikka ja Jalmari*



6 kommenttia:
Siinähän tuo oli vapaa tuoli terassilla minullekin, joten päätinpä hetkeksi istahtaa vierellesi! :)
Kiitos seurasta!
anonyymi1
Anonyymi1:
tervetuloa seuraan myös muutenkin kuin virtuaalisesti ;)
Aivan loistavia kuvia, maailman loistavimmasta maasta. Itse asunut siellä kaksi kertaa ja maisemat näyttivät loisteliaan tutuilta.
Todella upeita kuvia!
Veera Bianca: Sulle tää kaikki on varmasti moneen kertaan nähtyä :) Maisemat on kyllä yleensä upeita, joten kuvien ottaminenkaan ei ole vaikeaa :) Kiitos !!
EI ole todellista! :D Taisin vetaa yhdet elamani pahimmista kanneista tossa porealtaassa :D
Hoopa: :DD No mut sehän on sit palvellu hyvin reissaajia :D
Lähetä kommentti