No niinhän siinä sitten kävi, että mikään ei ole liian hyvää ollakseen totta! Mahtavassa jaetussa talossamme meille esitettiin viikon aluksi kysymys: mihis meinaatte lauantaina muuttaa? Ilmassa saattoi melkein kuulla avokämmenen läsäyksen päin pläsiä, sillä yhtä yllättävä oli tuo kysymys meille. Vastaukseksi sain heitetettyä vain, että mihinkäs tästä makeasta kämpästä on kiirus, siis ikäänkuin en tietäisi mistä olisi kysymys ja jatkoin voileivän tekemistä. Olimme jo parisen viikkoa odottaneet jonkinlaista ”tilannetta” talossamme, jossa ilmapiiri oli letkeä kuin kitaran kieli, vielä pieni kiristys ja soitto loppuisi.
Lyhyestä virsi kaunis: vuokrasimme huoneen määräämättömäksi ajaksi australialaiselta isäntäpariskunnalta. He lähtivät lomamatkalle ja sovimme, että olemme ainakin tuon viiden viikon loman ajan vuokralla yhdessä heidän makuukammareistaan ja jos haluamme, voimme jäädä senkin jälkeen. Heidän lomansa ajaksi olisi siis luvassa myös toinen kammari vuokran, mutta koska heidän huoneensa oli lokoisampi, voisimme käyttää sitä loman ajan ja sitten siirtyä toiseen huoneeseen, joka puolestaan vuokrattaisiin loman ajaksi toiselle vuokralaiselle. Talon johtoon jätettiin ranskalaispariskunta, josta olemme jossain tekstissä jo maininneet, ja heidän kontolleen jäi hankkia vuokralainen ylimääräiseen huoneeseen muutamaksi viikoksi. Pari immeistä sitä kävi pällistelemässäkin, mutta hylkäsivät huoneen sen lyhykäisen vuokrausajan vuoksi. Lopulta onni kuitenkin potkaisi ja kuinka ollakaan sieltähän pamahti lisää ranskiksia taloa valtaamaan. Siitä alkoikin kielen vaihdos, suomalaisten vieraannuttaminen ja lopulta talosta kieroilemalla ulos heittäminen! Tässä siis lyhyt versio, josta voisimme jauhaa paljon pahemman likaisemman ja ilkeämmän version, joka olisi kuitenkin totta, mutta emme siis millään muotoa halua kenellekään pahaa mielikuvaa ranskalaisista...
Siitäpä sitten suomalainen sisu heräsi henkiin – mehän emme jää tuleen makaamaan! Emme välitä noista itseriittoisista gallian kukkoilijoista, ärrää puhumattomista teeskentelijöistä, jotka taisivat toisessa maailmansodassakin todistaa luonteensa. Ei, me ostaa täräytimme itsellemme hemmottelumatkan tropiikkiin ja hiekkarannoille, itärannikon pohjoisosille Cape Tribulationiin ja Port Douglasiin, paikkoihin missä sademetsä kohtaa aurinkorannat. Vuokra-auto alle, äkkiä rinkat ja muut kamat kyytiin ja kaasu pohjaan. Täytyy vielä lisätä että intellektuellit eteläeuroopan kämppiksemme vielä lähtövaiheessa jaksoivat pitää meille vihaa ja jauhaa kaikesta mitä teimme väärin, meidän hymyillessä heille kettuilevasti ja vastaten, että se on myöhäistä jos tavara on jo housuissa...
Uljaan valkoisella Nissan nimisellä ratsulla karautimme parissa tai kolmessa tunnissa, vai mitenkähän kauan siinä menikään, suoraan Cape Tribulationiin. Nopean lähtömme vuoksi suunnittelumme oli aavistuksen vajaa, mutta paikat mitä halusimme nähdä oli tiedossa. Daintree niminen luonnonpuisto oli tähtäimessä ja myös samanniminen kylä oli nähtävä, jonne saavuimmekkin kahden silmässä. No joo, kylä oli sitten sadan metrin kadun pätkä, kahden ravintolan, yhden majoitusliikkeen ja parin matkamuistomyymälän muodossa. Söimme kuitenkin määränpäässä, missä palvelu oli niin tahmeaa, että jopa kotoiset Kelan asiakaspalvelijat ovat tähtiainesta. Burgereiden jälkeen, päätimme suunnata maineikkaaseen Cape Tribulationiin, jossa myös ensimmäinen yö olisi vietettävä telttaillen keskellä sademetsää olevalla campingilla.
Alexandra Range Lookout - upea maisema matkalla Cape Tribulationiin.
Matkalla Capeen tajusimme, että niinjoo, tämä Daintreen luonnonpuisto on silleen laaja, että noin niinku keskimäärin se on yhtä pitkä ku siihen asti oltiin autolla ajettu ja leveyttäkin melkein samat. Jospa siis mentäis vaan campingille pykäseen teltta pystyyn ja ettimään ravintolaa illallisen nauttimista varten, ehkä jossain välissä myös siis uimaan kunhan sademetsän reunalta sen meren löytää. Bonusyllärinä tuli tässä vaiheessa se, että Capeen piti mennä lautalla joen yli ja siitähän tottakai veloitettiin menopaluuna pari kymppiä. Bonusyllärin lisälahjana ajomatka campingille oli lyhyt, mutta tie kulki vuoren rinteellä meren yllä ja mutkat ja mäet toivat mieleen Lintsin vuoristoradan. Välillä oli kuitenkin aivan uskomattomia näköalapaikkoja sekä vaaleahiekkaisia rantoja, joissa ei välttämättä ollut ketään muita kuin me tallustelemassa kameroinemme. Myös campingalue oli ihan rannan tuntumassa vaikka olikin sademetsässä, jotenkin siitä tuli heti Lost televisiosarja.
Paikan päällä teltta saatiin pystytettyä ja sen lisäksi ravintolakin löydettiin, joka lienee ainoa noilla main.. ainakin siltä se vaikutti. Ruoka kuitenkin oli hyvää, mutta jälleen palvelu suht hidasta, joten uimareissu jäi väliin pimeyden laskeutuessa rannikkon ylle ennen kuin ravinto oli nielaistu. Joten loppujen lopuksi Capesta jäi käteen Daintreen kituva kylä, pari uskomatonta näköalapaikkaa, ihastuttavat autiot hiekkarannat ja tietenkin yö teltassa mukavalla hiljaisella campingilla Daintreen kansallispuistossa. Parhaana muistona mieleen jää kuitenkin seuraavana aamuna melkeinpä aamupalaksi nautittu jäätelöannos paikallisessa jäätelötehtaassa, jossa valmistettiin vaivaiset 46 eri makua jäätelöä.
Rannalla rapujen crap circlet ;-)
Heti aamusta olimmekin taas tien päällä, kohteena Mossman ja siellä Mossman Gorge, ensimmäinen kaupungintapainen ja toinen yksi sademetsän aarteista, samanlainen vapaa-ajan viettopaikka kuin aiemmissa tarinoissa mainittu Babinda Boulders. Gorge kuitenkin oli kuivana kautena jälleen vain varjo siitä mitä se todennäköisesti on märän kauden aikaan, joten siitä kohteesta selvittiin alle tunnissa jatkoon.
Pian olimmekin sitten Cairnsin Miamissa eli Port Douglasissa, joka tunnetaan ns. paremman väen vapaa-ajan asuntolana. Apartementokset eivät ole mitään taivaansilpojia, vaan kuten koko kaupunki parin kolmen kerroksen korkuinen, mutta alueen shoppailuvalikoima kilpailee jopa suurkaupunkien kanssa. Pääkatu on täynnä merkkivaateliikkeitä, taidetta, kalliita koruja jne kaikkea mitä varakas australialainen tai paikkakunnalle eksynyt turisti tarvitsee.
Kamat motelliin ja päätettiin heti ottaa lunkisti eli uikkaria niskaan ja rannalle pikkueväiden kanssa. Vesi oli uskomattoman lämmintä, varmaan n 26 asteista, pientä aallokkoa ja rannalla hyvin tilaa, ettei tarvinut ainakaan kenenkään ranskalaisen kyljessä majailla. Pyyhkeiden päällä makailu, lehtien lukeminen ja uimaleikkejä harrastavien lasten katselu rentouttaa kyllä kummasti. Äkkiä siinä saatiin muutama tunti kulumaan, että aurinko alkoi laskea palmujen taa ja nälkäkin rupesi vaivaamaan. Murkinan jälkeen lähdimme motellistamme katselemaan viimeisiä auringon valon kajastuksia näköalapaikalle rannan tuntumaan, tämä auringonlasku ei kyllä vedä vertoja Darwinin vastaavalle, siellä kun katseltiin auringon piiloutumista mereen ja Port Douglasissa se laskee mantereen taa, niin kummasti siitä se paras taika katoaa. Neljän mailin ranta kuitenkin oli vaikuttava näky näköalapaikalta.
Neljän mailin beachi.
Toisena päivänä yritimme tutustua kylään paremmin, mutta löysimme vain sunnuntaimarkkinat.
Markkinoiden tarjontaa läpi käytyämme tunnin verran, oli taas nälkä – jotenkin tuntuu että tällä puolella maapalloa se nälkä on ihan jatkuva käsite. Siitä siis syömään lounas, perinteinen fish'n'chips, jossa kalana kerrottiin olevan lohta... tämä oli jotain albiinolohta kai kun liha oli ihan valkoista ja maistui kyllä enemmään pakasteseiltä, mene ja tiedä mikä on totuus, sitä emme jääneet selvittämään. Jälkiruoka nimittäin oli jo mielessä, testasimme edellisiltana jo paikallisen jäätelöbaarin, jossa valikoima koostui 42 eri mausta ja annokset olivat mielestämme hintaan nähden varsin kohtuullisia.
Arvaa vaan kumpi on kumman annos...
Aamupäiväkävelyn, lounaan ja hurjan jäätelöannoksen jälkeen olimme niin poikki, että nautimme pienen siestan tähän väliin ja kuinka ollakaan kun herättiin, pimeys oli yllämme, ettei paljon kannattanut enää miettiä muuta hommaa kuin blogin kirjoittelua. Loppujen lopuksi Port Douglasista jäi ihan kiva kuva, kallis sellainen kuitenkin. Jos on rahaa, aikaa ja haluaa rantalomailemaan, niin tämä paikka on siihen omiaan. Meidän budjettimme Port Douglasia kohtaan oli kuitenkin huvennut, samoin vuokra-auton aika, joten lähdimme takaisin Cairnsiin. Edessä tulisikin olemaan heti seuraavana päivänä bussimatkustelua etelään päin, hiphei!
*Jalmari ja Kirsikka*
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti