Pinnan alle - onks happee?

Heti snorkkeloinnilla höystetyn venerallipäivän jälkeen oli vuorossa matka pinnan alle. Olimme varanneet katamaraanireissun koralliriutan reunamille, missä alus telakoitui kelluvaan sukellus- ja snorkkelointikeskukseen. Matkalla kiva setä opasti meitä sukelluksen saloihin, antamalla oppitunnin sukelluksen perusjutuista. Oli tärkeää osata esimerkiksi erilaisia käsimerkkejä, sillä veden allahan on tunnetusti hieman hankalaa jutella. Lisäksi saimme pikapriiffauksen siihen miten päässä on monta muutakin aukkoa kuin suu ja nenäreiät, ja miten vedenalainen paine vaikuttaa jopa ikävällä tavalla olotilaan pään alueella. Teemana oli siis paineentasaus pitämällä nenästä kiinni ja nenään puhaltaen, jolloin korvien pitäisi siis ”poksahtaa”, jos lukkoon menevät.

Perillä menimme kiireen vilkkaa hakemaan veden alle sopivia kertiskameroita, voidaksemme ikuistaa tämän uskomattoman uroteon. Sitten haimme sopivan kokoiset räpylät itsepalvelukoreista ja painelimme sukellusopen pakeille, jossa hän jo hieman odottavan näköisenä seisoskelikin. Saimme puettavaksemme aivan mielettömän ihanasti istuvat märkäpuvut, nyt tiedämme miltä makkarasta tuntuu kuoressaan. Tämän kokovartalokondomin sai päälle ainoastaan repimällä kynnet verillä kaksin käsin ja sen jälkeen oli aika lailla klaustrofobinen olo, jota helpotti ainoastaan se, että opettajamme mainosti tämän olleen sukeltamisen vaikein juttu. Seuraava askel, olikin sitten kunnon varustevyön päälle pukeminen, oli hyvä ettemme kaatuneet selällemme, kun hartioille ripustettiin hervoton happipullo ja painovyö lanteille. Sanoivat kuitenkin, että paino kummasti helpottaa vedenalaisessa maailmassa.

Portaat alas ja opettelutasolle, jossa opettaja kertoi muutamat peruskikat: miten tyhjennät sukellusmaskin jos siellä on vettä – veden alla!!!, miten löydät ilmaletkun, jos se jostain syystä putoaisi suusta pois, ynnä muita erittäin tärkeitä seikkoja. Istuimme tässä vaiheessa metallisäleikön reunalla, veden alla ja kommunikoimme aiemmin opetelluilla käsimerkeillä. Meitä oppilaita oli vain kolme, joten nopeasti olikin aika pudottautua hieman syvemmälle, melkein vapaasti sukeltelemaan. Opettajamme kuitenkin ohjasi meidät keskuksen alle ja ympärille viritetyille apuköysille, joista meidän tuli pitää lujasti kiinni lähes koko sukelluksen ajan. Vaarana oli nimittäin virtaukset, jotka saattaisivat tempaista kokemattoman sukeltajan hetkessä mukaansa. Puristimmekin köyttä rystyset valkoisina ja samalla yritimme muistaa hengittää tasaisesti, sekä puhallella nenään paineen tasaamiseksi korvissa.

Alkusukelluksen ajan, ainakin me kaksi olimme niin jännityksestä jäykkänä, että ainoa asia mitä aivomme saivat kehoissamme käskytettyä, oli puristaa köyttä sekä tuijottaa opettajaamme, joka viittoili lähes 10 sekunnin välein, joko muistuttaen paineen tasauksesta tai sitten kysyen onko kaikki hyvin. Vasta puolen välin jälkeen tajusimme hieman enemmän vilkuilla ympärillemme nähden muutamia erilaisia kaloja ja koralleja. Emme kuitenkaan nähneet vilaustakaan Nemosta tai itse Ahdista valtakunnassaan! Pikkuhiljaa alkoi veden alla kuitenkin rautakankimainen olemus helpottamaan ja saimme hieman rentouduttua. Pääsimmekin hetkeksi ihan irroittamaan köydestä ja vapaasti kellumaan uudessa ulottuvuudessa, veden alaisessa maailmassa. Hassua kun kalat uivat vieressässi, aivan kuin kuuluisit parveen. Koralliriuttakin oli kyllä uskomaton syvällä veden alla, noin kahdeksassa metrissä kun olimme, mutta hieman jäi jälkikäteen hampaankoloon, että olimme suoraan sukelluskeskuksen alla, jonne ei kummemmin auringonvalo yltänyt. Siksipä koralliriutan värimaailma oli kohtalaisen yksipuolinen ja laimea, jopa snorklatessa näimme värit paremmin.

Vedenalaisesta observatoriosta otettuja kuvia sukelluskavereista.

Hetken vapaa sukeltelun jälkeen opettajamme ohjasi meidät takaisin köyttä pitkin, sillä myös happemme alkoi olemaan loppukvartaalissa. Ylösmeno sujuikin rivakasti, kun ei tarvinnut painetta tasailla vaan pitää köydestä kiinni ja yrittää jarrutellen ylöspäin mennessä. Vasta siinä vaiheessa tuli sellainen olo, että uskalsi paremmin katsella ympärilleen yrittäen bongata erilaisia mereneläviä. Pian kuitenkin palasimme vetovoiman pariin, on se uskomaton ero tulla veden alta takaisin maan pinnalle. Pienen puhaltelun jälkeen kapusimme kuitenkin varustehuoneeseen ja annoimme happipullot ynnä muut härpäkkeet pois, märkäpuvut saimme pitää koko loppupäivän ajan, joten kirmasimme nopeasti hakemaan snorkkelia ja maskia. Loppuajan sitten snorklailimmekin ympäriämpäri turvattua aluetta, jota vartioitiin mm. keskuksen kannelta paristakin pisteestä sekä pelastusveneellä muutaman metrin etäisyydeltä. Vasta tässä vaiheessa tajusimme, että ainiin, kuviakin piti ottaa... hittolainen!

Onneksi koko päivä sekä meidän sukellussessiomme kuvattiin järjestäjien toimesta ammattimaisella kalustolla videolle, jonka saimme paluumatkalla hankkia edulliseen kiskurihintaan itsellemme. Senpä vuoksi kuvasaldo tässä postauksessa on laihanlainen. Uskomaton kokemus kuitenkin oli tuo sukeltaminen, ensijännityksen laukeaminen kesti vain liian pitkään. Siksipä tuosta reilusti yli puolen tunnin sukeltamisesti nautinto jäi vähäiseksi, juuri kun tajusi mitä on meneillään ja alkoi nauttimaan tunnelmasta, se olikin lopuillaan. Onneksi kuitenkin ehdimme sitten snorklailla lähes pari tuntia siihen päälle ja saimme rahoillemme mielestämme riittävästi vastinetta ja kertiskamerat kuvattua täyteen. Ehkäpä mahdollisella toisella kerralla osaa jo nauttia koko rahalla hetkestä nolla alkaen.

Kokemusta jälleen rikkaampana

*Jalmari & Kirsikka*