Home sweet home.

Ei se hostellielämä oikein ole meitä varten, vaikka löydettiinkin varmasti maailman ihanin respasetä. Kaikesta siitä hostellihauskasta huolimatta alettiin kaipailla heti uuden kaupungin ensimmäisessä hostellissa jo omaan, vakinaisempaan asumismuotoon. Sitä ennen sattui kyllä kaikenlaista mukavaa.

Palautimme nimittäin sitä road tripin Mersua autofiman konttoriin eräänä päivänä, jota ennen tietysti oli vietetty pari tuntia sitä siivotessa. Ei siinä, ettäkö se meidän jäljiltä olis sotkeentunut, ajateltiin vaan, että se tuhannen dollarin panttikin olisi mukava saada takaisin, ei sitten riskeerattu mitään. Tosin autoa ei ilmeisesti oltu siivottu ennen meidän käyttöä, koska siellä olis lapset voinu tehdä hiekkakakkuja ja sitä rataa. Myös ohjaamon ja takakontin väliset verhot oli hienosti feikattu kohdilleen, ei tarvinut kun vähän hipasta niin ne rötkötti pitkällään. Jalmari sitten osti sieltä luksusleirintäalueelta vähän pikaliimaa ja saatiin verhot paikalleen siksi puoleksi tunniksi kun auton lopputarkastusta tehtiin. Mutta jos joku tulee jotain kysymään niin ei myönnetä mitään, onhan tää meidän huumori ollut tähän asti palautteenkin puolesta ihan yliampuvaa :D

Konttorilla oli kauhean mukavaa väkeä ja ylistivät meidän siivousjälkeä ihan kovaan ääneen. Saatiin huokasta helpotuksesta, kun tuhat dollaria pamahti takaisin tilille ja setä alkoi jutella ja kysellä meidän suunnitelmista täällä kaukana kotoa. Jalmari sitten heitti puolivahingossa, että töitä tässä etsiskellään, koska itseäänhän on hyvä mainostaa joka paikassa. Setä siihen tuumasi, että laitapa tuohon teidän nimet ja puhelinnumerot niin ei sitä vaikka tiedä, jos pomo soittelee.

Iltaruoka oli kaasuhellalla, kun puhelin soi ja Jalmarille ilmoitettiin, että ei tässä mitään paineita, mutta tule heti kun kerkeet. Ei auttanut muuta kun ottaa työhaastattelutavarat esiin ja lähteä vatsa kylläisenä etsimään bussia. Minä tosin ihmettelin onko se yleinen tapa, että työhaastattelut kestää tässä maassa sen neljä-viisi tuntia, kunnes hostellille raahautui mies märissä superstarseissa, joka kertoi, että oli sitten laitettu heti hommiin. Se loma oli sitten siinä ja tästä lähtien viikko etenikin noin kymmentuntisilla työpäivillä. Ilmeisesti siivousjälkeämme oli arvostettu niinkin paljon, että Jalmari sai erittäin samansuuntaisen pestin mukavassa työporukassa. Ei pitäis olla auton käyttäjillä valittamista :)

Minä tietysti kulutin päiväni haaveillen ja auringosta nauttien, kuten tavallista. Löysinpä valitettavasti myös upean ostoskeskuksen liikkeineen (160 kpl) ja upeaa palvelua kaiken päälle, joten erityisen mieleistä puuhaa löytyi siis meille kaikille!
Hostellielämä painoi kuitenkin kokoajan mieltä ja päätettiinkin katsella vähän asuntotarjontaa. Tarkoituksena oli löytää talo, jossa asuisi jo jokunen muukin niin pääsisi enkkua puhumaan ja asiat olis muutenkin helpommin. Mitään varsinaisia kriteerejä ei asetettu, mutta 4 seinää ja katto oli toiveissa.
Eräältä sivustolta löytyikin mahtava ilmoitus ja hinnan jälkeen se ei voinut kyllä tuntua todelliselta. Laitettiin kuitenkin postia menemään ja seuraavana aamuna iloinen vastaus olikin saapunut laatikkoon. Jalmari ei kuitenkaan päässyt pitkän työrupeaman takia asuntoa katsomaan, joten päätin lähteä omin päin. Tämä asunto oli nimittäin saatava ja kaikkihan tietää, että nopeat elävät tässä matkustajia täynnä pursuavassa itärannikon kaupungissa.
Juuri tällä kertaa bussi oli tietenkin semmoiset 40 minuuttia myöhässä, joten pimeä ehti laskeutua Cairnsin ylle jo ennen kun olin päässyt asemalta metriäkään asunnon suuntaan. Kaiken päälle bussi jätti jonnekin pimeälle kadulle eikä bussipysäkistä ollut tietoakaan. Täällä ei nääs ole niin justiinsa, voi vaikka sanoa, että jäisin siinä omenapuun kohdalla.
Kävelymatka tuntui kestävän ikuisuuden ja pimeässä ei vilkkunut kuin muutama autonvalo, jalkakäytäviähän täällä ei myöskään tunneta.. joten harmi kun jäi se heijastin siihen talvitakkiin. Koitin etsiä oikeaa katua minimalistisen kartan avulla ja suuntasinkin ainoan katulampun alle, joka sadan metrin matkalla näkyi, mutta eikös mitä, siitä sammui valo. Yritin myös soittaa asunnon isännälle, mutta puhelin ilmoitti, että raha on loppu. Ihan varmoja ei olla pääsikö siinä vaiheessa muutama voimasana, mutta jostain vaan puhtia riitti ja oikea katukin löytyi vihdon viimen kun oikein siristi silmiään kymmenen sentin päässä postiluukuista.. " hallelujaa tää on numero 13!!"

Kiipesin talon toiseen kerrokseen pimeässä seisoneen miehen opastuksella, joka myöhemmin paljastui alakerran kämppäkaveriksi. Talon isäntä ja emäntä olivatkin erittäin ystävällistä porukkaa ja noin 10 minuutin pikaesittelyiden jälkeen minut heitettiin takaisin kaupunkiin möreä-äänisellä karvapenkkiautolla. Luvattiin soitella heti illalla päätöksestä ja pakkohan se oli sitten ottaa! Muutosta onnellisina pakatiin kamat ja heti seuraavana aamuna oli pakettiauto hakemassa meitä kimpsuinemme. Työpaikka ja asunto kolmen päivän sisään. Ei olis voinut parempi tuuri käydä!

Tosin noin neljän päivän kuluttua alkoi shoppailut siinä määrin hirvittää (erityisesti Jalmaria), että päätinpä hankkiutua työläisten pariin. Minnekä muuallekaan kun samaan firmaan matkakumppanin kanssa! Työhakemuksia on lähetelty muuallekin, mutta päivä kerrallaan ja ainakin on rahahanat aukastu!

Seuraavassa vähän kuvia kodistamme, jossa asumme siis yläkerrassa ranskalaispariskunnan kanssa. Alakerrassa asuu toinen pariskunta ja isäntäperhe lähti juuri 5 viikon rantalomalle, joten mikäs tässä ollessa.

Kapea kuja talolle.

Olohuone, jossa vietetään eniten aikaa.

Keittiö.

Portaat alakertaan ja pyykille.

Fisuja.

Pääovi.

Iso terassi istuskeluun.

Näkymää terassilta.

Uima-allas.

Kaverit, jotka uskollisesti saapuu kerjäämään vähän ruokaa terasille.

Söpöjä :)

Äskettäin näitä samaisia lintuja oli tuossa neljä kappaletta, mutta talon isäntä sanoi, että välillä jopa kymmenen käy kurkkimassa. Äänikin on mitä mahtavin, harmi etten ehtinyt ottaa näytettyä teille! Muutenkin tässä maassa eläimet osaa kyllä kirkua :D
Ja minäkin melkein, sillä ensimmäisenä päivänä menin vessaan ja siellä oli reilu 10 sentin kokoinen musta hämähäkki. Valitettavasti jähmetyin sen verran pahasti, etten kyennyt ottamaan valokuvaa.

*Kirsikka ja Jalmari*