Ilmatkin siitä sitten parani onneksi päivien kuluessa ja päätettiin lähteä kengurukuvia metsästämään jo meille tuttuun Taronga zoohon. Kesäkuusta asti oli jäänyt mielen päälle kaivertamaan, että täytyyhän se Australian tunnuseläimen kanssa samaan kuvaan päästä, kun ei viimeks ihan kympin kuvaa saatu napattua.
Päästiin myös seuraamaan hyljeshowta, josta viimekerralla myöhästyttiin.
Norsuaitauksesta löytyi vähän nuorempi veijari, joka saikin paljon huomiota ihmisiltä.
Huumoria ei puuttunut kyllä kirahveiltakaan.
Valitettavasti kengut kuitenkin petti meidät ja jätkät vaan veteli sikeitä jossain kivien takana. Ei eväänsä liikauttanut, vaikka koitettiin niitä kovasti kiristää yhteiskuviin. Tullaan ehkä joskus vielä kostoreissulle.
Wallabit sen sijaan uskaltautuivat poseeraamaan meille, joten ei me ihan tyhjin käsin jouduttu lähtemään.
***
Asunnon etsintäähän tehtiin jo heti kaupunkiin saapumisen jälkeen tai oikeastaan jo ennen sitäkin Brisbanesta käsin. Tarjontaa tuntui olevan joka suuntaan, mutta aina joku mätti, kuten kallis hinta, arvatenkin. Päätettiin kuitenkin käydä vilasemassa erilaisia ehdokkaita, vaikka ei sijainti tai hinta ollutkaan ihan kohdillaan.
Kyllä sitä kaikenlaisia rotankoloja ja hippiluolia ihmiset kehtaa vuokralle laittaakin, että alkoi jo vähän huvittamaan. Vähän sama, kun laittas oman parvekkeensa viikkovuokralle satasella. Onhan siinä yks seinä ja ovikin löytyy.Gleben kaupunginosa oli meitä vetänyt puoleensa jo kesäkuussa, joten erityisesti sieltä löytyvä huone kiinnosti meitä. Matkaa oli 20 minuuttia keskustaan, jos omia jalkojaan käytti, ja bussilla matka taittuisi vartissa.
Otetiin sitten riskillä se, vaikka ei ihan kriteerit täyttyny, ja tekstattiin, että laukut on pakattu ja koskas voidaan muuttaa.
Tässä ollaan nyt sitten vajaa pari viikkoa asustettu vanhaa taloa kolmen muun kämppiksen kanssa ja ihan lupaavalta tuntuu. Myös paljon ekstrakavereita löytyy varsinkin keittiöstä ja kylpyhuoneesta. Toisilla on pitkät sarvet päässä ja toiset pakenee kauheeta vauhtia ihmisjalkojen alta. Kyllä niihin on jo ihan kivasti tottunut, mutta yöllä ei välttämättä kannata lähteä vessaan. Tai ei ainakaan laittaa valoja päälle.
*Kirsikka ja Jalmari*









Ei kommentteja:
Lähetä kommentti