torstai 31. joulukuuta 2009

Vuonna 2010 ja vähän sitä ennenkin.

Täällä on jo ajat sitten heräilty uuteen vuoteen, mukavasti on sujunut ainakin tähän asti!
Eilistä päivää varjosti hieman ikävät uutiset Suomen kamaralta. Järkyttävää, ei tässä muuta osaa sanoa. Siellä olis voinut taas olla kuka tahansa luotien tiellä..

Joka tapauksessa koitimme saada juhlamieltä irti kotosalla pulloja kilistellen ja hiuksia laitellen. Hyvinhän se onnistuikin, mutta ei silti riennetty vielä ensimmäisiä tulituksia katsomaan, jotka oli suunnattu kai lapsiperheille, jotka jo puolenyön aikaan kuorsaavat nenää irti päästä.

Iltaan kuuluvien kuvaussessioiden jälkeen suuntasimme kaupungille tutkimaan mikä olis niinkun Brisbanen se paikka. Ihmiset tuntui viihtyvän varsinkin joenvarsikuppiloissa ja arvokkaan näköisisissä ruokaravintoloissa parhaimpiinsa pukeutuneena. Kansa oli juhlamielellä, mutta minkäänlaista öykkäröintiä ei omiin silmiimme sattunut. Sitä vastoin ihmiset huikkailivat toisilleen, myös meille, hyvää uutta vuotta, joka meidän mielestä olikin tosi mukavaa.

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

The paikka tuntuu täällä olevan joen toisella puolella sijaitseva South Bank, joka oli täyttynyt väkijoukosta jo hyvissä ajoin päivällä. Sinne suuntasimmekin ja väkeä alkoi olemaan jo mukavasti ympärillä. Toiset juhlamekoissa ja puvuissa, toiset vaan shortsimeiningillä. Olihan lämpötilakin aivan lähellä kolmeekymmentä vielä yölläkin. Päätettiin sitten Jalmarin kanssa olla rynnimättä pahimpaan tungokseen ja järkeiltiin, että sillalta saisi varmasti kivoja kuvia. Siellä oli ihmiset varanneet paikkoja itselleen jo aikapäiviä sitten, mutta saatiin tuikattua itsemme hyville apajille kaiteen viereen.

Photobucket

Aloimmekin siinä kolmijalkaa asettelemaan, jotta kunnon valokuvat löytäisivät tiensä muiden Brisbane-kuvien jatkoksi. Vaan eipä ollakaan, oli sitten se pieni osanen jäänyt kotiin, jonka tarkoituksena on yhdistää kamera jalustaan, joten jäi sitten nekin kuvat ottamatta. Oli kuitenkin siinä mielentilassa pakko kysyä vieressä seisoneelta pariskunnalta, jotta voisivatko meille pari kuvaa lähettää sähköpostilla, kun niin hienot vehkeet ja kaikki oli mukana. Lupasivatkin ja osoite kirjoitettiin kämmenselkään. Vaan ei tässä liian suuria odotuksia parane kaiketi asetella kuvien saannin suhteen.

Tässä käsivaralta otettuja kuvia.

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Tulitukset oli upeet ja tunnelma varsin riehakas näin aussilaiseen tapaan. South Bankiinhan ne ilotulitteet oli suunnattu, joten itse saimme kokea vain sivuprofiilin, mutta kyllä se meille tällä kertaa kelpasi, kun muuten oli hienot puitteet.
Näin vanhoiksi jo tulleina ei baarielämä tänä vuoden viimeisenä päivänä meitä puoleensa vetänyt ja lähdettiinkin pienen pyörimisen jälkeen kotiin soittelemaan Skype puhelua Suomeen. Ehdittiin siinä ihan hyvin höpötellä ja laittaa jo nukkumaankin ennen kuin Suomessa vuoden vaihde oli lähelläkään. On se hassua olla näin kaukana, ihan kuin toisessa maailmassa eri kellon ajassa!

Onnenpotkuja vuodelle 2010!!!!

Kirsikka & Jalmari

ps. Täällä ei olla muuten tajuttu, että jouluna ja uutena vuotena kuuluu laittaa telkkari tukkoon elokuvista, jotta niitä voi sitten päänsäryissään katsella!!!

Ei kommentteja: